Tekstit

Tehtävä 1: Annetut sanat (Viikko 37)

Miehen ajatuksia Kyllä se niin on, että mieskin haluaa joskus käpertyä peiton alle ja esimerkiksi katsella telkkaria. Luonnollisesti aina ajatellaan, että tämä on naisten juttu, siis käpertyä peiton alle rakkaansa kanssa. Mutta näin miehenä ajatellen se on myös mukavaa. Toki telkkaria romanttisempaa on kyllä käpertyä takan ääreen, mutta aina se ei ole mahdollista. Kuten tänä syksyisenä päivänä vietän iltaa sohvalla rakkaani kanssa katsoen televisiosta Salattuja elämiä. Se ei ole kyllä minun lempiohjelmani, mutta olkoot menneeksi. En tietenkään ala ääneen valittamaan mutta voihan sitä joskus uhrautua ja samalla ajattelen päivän menneitä tapahtumia. Aamusta kaikki asiat lähtevät yleensä liikkeelle – hyvä aamupala, joka on kuulemma kaiken alku ja juuri. Itsellä näin se ei ole, sillä pahoinvointini lisääntyy, jos esimerkiksi syön aamulla porkkanaa. Yleensä parasta on jättää aamupala välistä – juon vettä ja syön lounasta joskus myöhemmin. Töissä muuten meni hyvin tänään, onnistu...